Planmeca ProModel™ osa Pohjoismaiden ensimmäistä kasvojen kudosten siirtoleikkausta

Planmeca oli osana alkuvuodesta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) tehtyä Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäistä kasvojen kudosten siirtoleikkausta. Kyseessä on vaativa ja yhä maailmallakin harvinainen operaatio. Suomessa tehty siirtoleikkaus on 35. maailmassa.

Planmeca ProModel™ part of first facial tissue transplant procedure in Nordics

Tiedote 03.03.2016

Huom! Tiedotteen kuvat ovat havainnollistavia eivätkä kuvaa potilasta tai luovuttajaa.

Leikkaus itsessään kesti 21 tuntia ja siihen osallistui 11 kirurgia sekä noin 20 hoitajaa ja muuta asiantuntijaa. Kasvojen kudosten siirtoleikkauksessa potilaalle siirrettiin muun muassa ylä- ja alaleukaa, huulet, nenä, keskikasvojen lihaksia, kielen lihaksia ja näiden lihasten hermoja sekä kasvojen ihoa. Leikkausryhmää vetänyt kirurgi Patrik Lassus painotti, että operaatiossa siirrettiin kasvojen toimintaa, ei piirteitä.

Leikkauksen 3D-suunnittelu Planmeca ProModel™ -palvelulla

Planmeca ProModel™ -palvelu oli osa vaativaa operaatiota. Kyseessä on uraauurtava palvelukonsepti potilaskohtaisten implanttien, leikkausohjaimien ja KKTT-/TT-kuvien perusteella valmistettujen kallomallien luomiseen. 3D-tekniikalla säästetään leikkausaikaa ja tulokset ovat huomattavasti tarkempia kuin perinteisillä menetelmillä. Näin leikkaustoimenpiteet ovat yhä turvallisempia potilaille.

Kasvojen kudosten siirtoleikkaus suunniteltiin 3D-teknologiaa hyödyntäen preoperatiivisesti, eli ennen leikkausta. 3D-suunnittelussa mallinnettiin luovuttajan kudoksia ja sitä, miten ne soveltuvat potilaalle. Kirurgit Patrik Lassus ja Jyrki Törnwall suunnittelivat 3D-tekniikalla tuotetut sahausohjaimet leikkaukseen yhdessä Planmecan suunnittelijan kanssa.

Planmecan innovaatio lyhensi merkittävästi leikkausaikaa säästäen useita tunteja leikkausajasta suhteessa maailmalla tehtyihin vastaaviin operaatioihin. Ajan säästäminen on yksi merkityksellisimmistä tekijöistä operaatioissa, koska leikkauksen pitkä kesto lisää komplikaatioiden riskiä ja siirrännäisen kohdalla muun muassa nopea verenkierron käynnistäminen on tärkeää.

“Tiedämme kirjallisuuden perusteella, että luiden trimmaaminen saattaa kestää tunteja – voidaan puhua 3–4 tunnista. Tämänkertaisessa tapauksessa meillä meni Patrikin kanssa alle 10 minuuttia, että saimme sen [siirteen] paikalleen. Puhutaan siis merkittävästä leikkauksen keston lyhentymisestä, ja samalla saadaan valtavan paljon suurempaa tarkkuutta siinä, miten luunpinnat kohtaavat toisensa,” totesi operaatiota suorittanut ylilääkäriJyrki Törnwall HUS:in tiedotustilaisuudessa.

Planmeca oli CAD/CAM Design Manager Jani Horellin johdolla mukana operaation suunnittelussa alusta asti.

”Olemme saaneet olla kirurgien mukana tekemässä lääketieteellistä historiaa. Säästimme 3–4 tuntia toteutuksessa ja teimme sen ensimmäistä kertaa maailmassa tällaisen 3D-suunnittelun avulla, päästen näin hyviin tuloksiin. Se oli huippusuoritus kaikilta osallisilta,” totesi Horelli.

Leikkauksen suunnittelu alkoi Planmecalla jo noin kolme vuotta aiemmin. Tänä aikana valmistauduttiin tulevaan operaatioon.

”Meillä Planmecalla suunnittelu koostui karkeasti kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa suunnittelimme leikkausohjaimet sekä sen minkälainen osa potilaalta tultaisiin poistamaan kasvoista ja minkälainen siirre siihen laitettaisiin tilalle. Tässä vaiheessa ennakoimme tilannetta, joka konkretisoituisi välittömästi luovuttajan löytyessä.” 

”Toinen osa taas käynnistyi, kun saimme soiton, että nyt meillä on luovuttaja. Aluksi luovuttaja kuvattiin sairaalassa – suunnittelu tehtiin saadun röntgendatan pohjalta. Tällöin simuloimme operaation yhdessä kirurgien kanssa. Sen jälkeen osat suunniteltiin ja valmistettiin Planmecalla sekä kuljetettiin sairaalaan, missä ne vietiin suoraan leikkaussaliin. Kaikki 3D-suunnittelu toteutetaan yksilöllisesti juuri luovuttajan ja potilaan anatomian mukaan. Kun on vain muutamia tunteja aikaa ja puhutaan näin suurista asioista – leikkauksen onnistumisesta ja merkittävistä riskeistä – ei varaa harha-askeliin ole,” Horelli kuvaili prosessia.

Leikkausten 3D-suunnittelu yleistyy

Virtuaalinen leikkausten simulointi on nykypäivää ja 3D-tekniikkaa käytetään enenevässä määrin leikkauksia suunniteltaessa. Tuotanto- ja työmenetelmät kehittyvät koko ajan. Planmeca tekee tiiviisti yhteistyötä sairaaloiden ja kirurgien kanssa alan eteenpäin viemiseksi ja kehittämiseksi. Esimerkiksi HUS:in kanssa yhteistyötä on tehty jo lähes 10 vuotta ja kasvojen kudosten siirtoleikkaus on esimerkki tämän työn hedelmistä.

“Planmecan rooli on ollut työllemme keskeinen jo vuosikausien ajan – olemme pystyneet tietokonemallinnusten avulla tekemään sahaohjaimia, joilla saadaan tietyssä suunnassa tiettyyn syvyyteen asti sahattua ja tietyssä kulmassa otettua kasvojen tietty osa, jonka tiedämme sopivan saajan kasvoihin,” avasi ylilääkäri Jyrki Törnwall HUS:in tiedotustilaisuudessa.

”Sekä kirurgit että me insinöörit näemme tässä yhteistyössä paljon mahdollisuuksia. Tietyt leikkaustoimenpiteet ovat yhteistyön myötä tehostuneet ja muuttuneet turvallisemmiksi potilaalle. Ala kehittyy hurjaa vauhtia – on kiinnostavaa olla eturivissä näkemässä ja kehittämässä sitä ja suomalaista alan huippuosaamista. Tuntuu, että työllä on merkitys, kun saa olla mukana auttamassa vaikeasti sairaita tai vammautuneita ihmisiä,” Planmecan Horelli totesi. 

”Olemme etuoikeutettuja Suomessa, että meillä on yritys, jonka kautta pystymme saamaan tällaista apua ja todella hienoa teknologiaa, joka viime kädessä auttaa potilasta,” ylilääkäri Törnwall summasi Ylen aamu-tv:ssä leikkauksen jälkeen.

Ota yhteyttä ja kysy lisää
Jukka Kanerva, Vice President
Dental care units and CAD/CAM division, Planmeca Oy
Puh. +358 20 7795 848
etunimi.sukunimi@planmeca.com


Related News