Planmeca Group sai ensimmäisen Smartumin Hyvinvoinnin edistäjä -sertifikaatin

Ensimmäinen Smartum-sertifikaatti on myönnetty Planmeca Groupille. Sertifikaatilla Smartum Oy palkitsee yrityksen, joka on esimerkillisellä tavalla edistänyt henkilöstönsä hyvinvointia.

Planmeca Group sai ensimmäisen Smartumin Hyvinvoinnin edistäjä -sertifikaatin

25.09.2013

Palkinnon kriteereissä keskityttiin ennen kaikkea henkilöstön työkuntoisuuden ja fyysisen hyvinvoinnin tukemiseen ja arvioitiin hyvinvointia edistäviin valintoihin kannustamista. Palkintoraatiin kuuluivat valtiosihteeri Janne Metsämäki työ- ja elinkeinoministeriöstä, ylilääkäri Jan Schugk EK:sta, kehittämispäällikkö Juha Antila SAK:sta sekä Smartum Oy:n toimitusjohtaja Maarit Hannula. Palkintoa tavoitteli yli 80 yritystä. Sertifikaatti jaettiin tänään henkilöstöhallinnon ammattilaistapahtuma Uudista ja Uudistu -messujen yhteydessä Finlandia-talossa.

Raati perusteli Planmeca Groupin valintaa kattavalla valikoimalla hyvinvointia tukevia palveluita kuten liikunnan edistäminen monimuotoisesti, virkistävä harrastustoiminta ja laajat terveyttä edistävät palvelut.

Erityismaininnan raati antoi siitä, että Planmeca Groupissa ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon käytetään rahaa enemmän kuin sairaudenhoitoon.

– Kilpailu oli tiukka, sillä kaikissa mukana olleissa yrityksissä kiinnitettiin henkilöstön hyvinvointiin esimerkillisellä tavalla huomiota, sanoo Smartumin toimitusjohtaja Maarit Hannula.
– Planmeca Groupissa on käytössä monipuolinen valikoima henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisen välineitä liikunnan ja kulttuurin tukemisesta terveelliseen ruokailuun ja työmatkaliikuntaan kannustamiseen. Lisäksi yhtiössä huolehditaan henkilöstön ergonomiasta ja terveydenhuollosta ennaltaehkäisevästi, Hannula kertoo perusteluista.

– Olemme havainneet, että aikaisempaa suuremmat satsaukset ennalta ehkäisevään työterveyshuoltoon ovat vähentäneet sairauspoissaoloja, kertoo Planmeca Groupin henkilöstöpäällikkö Sari Homanen.
– Yhtiössämme on ensimmäistä kertaa tilanne, että ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon käytetään enemmän rahaa kuin sairaanhoitoon. Samalla yhtiön sairauspoissaolot ovat laskeneet, hän jatkaa.

Sertifikaatti myönnettiin yritysten tekemien hakemusten perusteella. Finaaliin päässeille 12 yritykselle tehtiin lisäksi tarkentava haastattelu. Smartumin Hyvinvoinnin edistäjä -sertifikaatti myönnetään jatkossa vuosittain organisaatiolle, joka on esimerkillisesti edistänyt työntekijöidensä hyvinvointia tarjoamalla heille edellytyksiä oman työkyvyn ylläpitoon.

Smartum Oy
Smartum on suomalainen perheyritys. Saatamme rahoittavat tahot, ihmiset ja palvelut yhteen maksuratkaisuillamme, joilla raha kohdennetaan hyvinvoinnin edistämiseen. Olemme alamme edelläkävijä; kehitimme ensimmäisenä Liikuntasetelin (1996) ja Kulttuurisetelin (2005) sekä toimme liikunta- ja kulttuurieduille ensimmäisenä sähköisen ratkaisun, Smartum saldon (2009). Tällä hetkellä työnantajien tarjoamien Smartum liikunta- ja kulttuurietujen piirissä on lähes miljoona työntekijää. Miljoona suomalaista asuu puolestaan kunnissa, joissa on käytössä Smartum Palveluseteli. Kohdennettua maksamista on hyödynnetty myös Lahjoitus.fi -palvelussamme, joka on eettinen tapa huomioida henkilöstö ja yhteistyökumppanit sekä Smartumin tapa kantaa yhteiskuntavastuuta.
www.smartum.fi

Planmeca Group
Planmeca Oy, Plandent Oy ja Planmed Oy kuuluvat menestyvään suomalaiseen terveysteknologian alalla toimivaan yhtiöryhmään, Planmeca Groupiin. Suomen toiminnot (tuotekehitys, markkinointi ja vienti, hallinto sekä valtaosa tuotannosta) sijaitsevat Helsingin Herttoniemessä. Vuonna 1971 perustettu Planmeca Oy valmistaa hammaslääketieteen hoitokoneita ja pään alueen kuvauslaitteita ja ohjelmistoja. Se on alan suurin perheyhtiö maailmassa. Plandent Oy on täyden palvelun hammastarvikeliike, joka toimittaa hammashoidon ammattilaisille tarvittavat laitteet, tarvikkeet ja ohjelmistot sekä monipuolisen tuotetuen ja huollon. Planmed Oy valmistaa mammografiaröntgenlaitteita sekä ortopedisen kuvantamisen laitteita.
www.planmeca.com | www.plandent.com | www.planmed.com