Uratarina: ”Parasta on, että voi olla ylpeä tuotteesta ja firmasta, joita pääsee edustamaan”

Antti Airisto aloitti työt Planmecan röntgenosastolla tuotepäällikkönä vuonna 2015. Terveysteknologia-ala oli hänelle uusi ja kiinnostava tuttavuus, joka on sittemmin vienyt miehen mukanaan. Planmecan laajaan ratkaisupalettiin tutustuminen vei aikansa, ja omien sanojensa mukaan Antti oppii edelleen joka päivä jotain uutta, joten tylsää työssä ei ehdi tulla.

Uratarina: ”Parasta on, että voi olla ylpeä tuotteesta ja firmasta, joita pääsee edustamaan”

News 20.09.2017

Kuka?
Antti Airisto, KTM
Tuotepäällikkö, Röntgendivisioona
Planmeca Oy

Planmecalle tullessaan Antti oli kiinnostunut paitsi terveysteknologiasta myös mahdollisuudesta työskennellä kansainvälisessä ympäristössä. Ranskassa ja Belgiassa asuneena ja ranskalais-suomalaisen koulun käyneenä Antti on iloinen siitä, että hänen kansainvälinen kokemuksensa ja ranskankielentaitonsa on päässyt oikeuksiinsa työssä. Ranska onkin yksi Planmecan tärkeimmistä markkina-alueista Euroopassa. Lue Antin ajatuksia hänen työstään, alasta ja Planmecasta!

Mikä sai sinut hakemaan Planmecalle?

”Suomalaisena, hyvämaineisena perheyrityksenä ja luotettavana työnantajanana Planmeca oli minulle tuttu, mutta firman ratkaisujen laajuus yllätti positiivisesti. Planmecassa kiinnostivat erityisesti jatkuva kehitys ja korkea teknologia sekä työskentely terveysalan yrityksessä, jossa työnteon pohjimmainen tarkoitus on parantaa ihmisten oloa. Olemme hyvällä asialla, joten töihin on helppo ja mukava tulla. ”

Mitä työpäiväsi pitää sisällään?

”Röntgenlaitteiden tuotepäällikkönä tuotemarkkinointipuolella vastaan siitä, että tuotteemme ovat oikein edustettuina maailmalla. Kansainvälisillä markkinoilla toimiessa viestinnällä ja kohdealueen tuntemuksella on suuri vaikutus – asiat purevat eri tavoin eri markkinoilla. On osattava viestiä tuotteistamme oikeita asioita, jotka kiinnostavat asiakkaitamme kullakin markkina-alueella. Jotta tähän tavoitteeseen päästään, teen paljon yhteistyötä niin sisäisten sidosryhmien kuten markkinoinnin, viennin ja tuotekehityksen kanssa kuin ulkoisten sidosryhmien, eli jakelijoiden ja loppukäyttäjien, kanssa. Saan asiakasrajapinnassa työskennellessäni tärkeää tietoa asiakkaiden tarpeista ja kehityskohteista, ja tätä tietoa taas välitän eteenpäin tuotekehitykseen. Asiakkaiden ja heidän tarpeidensa ymmärtäminen on kaiken kehityksen lähtökohta.

Työpäivän aikana teen monenlaista ja paljon teen myös yhteistyötä eri ihmisten kanssa. Toki päivä sisältää myös itsenäistä työskentelyä omalla työpisteellä. Tuote-esittelyt vierailijoille ovat tärkeä osa toimenkuvaani, ja muutaman kuukauden välein tulee reissattua ulkomaille työn puolesta. Työmatkat kohdistuvat usein erilaisiin alan tapahtumiin, messuille ja kongresseihin. Tapahtumissa olen paikallisorganisaation apuna demoamassa tuotteittamme. Käyn myös paikallisorganisaatioissamme kouluttamassa työntekijöitämme tuoteuutuuksista, jotta he osaavat mahdollisimman hyvin kommunikoida niistä eteenpäin asiakkaille.”

Mitä olet oppinut talossa ollessasi?

”Tässä talossa ollaan aika paalupaikalla monessakin mielessä. Itse tuotteistamisprosessi ja sen osa-alueet olivat minulle entuudestaan tuttuja, mutta uuden röntgenlaitteen tekeminen ei ole verrattavissa esimerkiksi uuden ulkoiluvaatemalliston luomiseen. Röntgenlaitteen tuotteistamisprosessi näin isossa talossa vaatii älyttömästi tietotaitoa ja vaativia prosesseja.

Tässä työssä pääsee ison talon tuotteistamisprosessin ytimeen. Tästä hienona esimerkkinä uusin röntgenlaitteemme Planmeca VISO™. Kun aloitin itse täällä, oli tuote konseptuaalisesti valmis, ja minä pääsin luomaan sille markkinointisuunnitelmaa. Nyt tuote on lanseerattu ja pian saatavilla markkinoilla. Tulee olemaan hienoa nähdä, miten prosessi on toiminut, ja miten se toimii tästä eteenpäin.

Ennalta ajattelin, että täällä oppii paljon dentaalialasta, hammaslääketieteestä ja kuvantamisesta, mutta itseasiassa täällä on näiden lisäksi todella laaja teknologinen anti, mistä voi oppia ja ammentaa. Alan kehityssuunta on todella kiinnostava – IoT, virtuaalitodellisuus ja 3D-teknologiat, näiden mahdollisuudet ovat valtavat.”

Mikä on parasta työssäsi?

”Parasta on työn monipuolisuus sekä se, että näkee oman markkinointisuunnitelman toteututumisen aina tuotteen lanseerauksesta lähtien. Monipuolisuuden lisäksi parasta tässä työssä on, että voi olla ylpeä tuotteesta ja firmasta, joita pääsee edustamaan. Uskon että sillä, että pystyy suorin selin edustamaan tuotetta ja yritystä on suuri merkitys työssä jaksamiseen.”

Teksti: Reija Oksanen
Kuva: Noora Kyöstilä